25 helmikuun, 2021

Kävelyrobotti mahdollisti tehokkaamman kuntoutuksen

Tarja Käsmä sai aivoverenvuodon lokakuussa 2018. Sen seurauksena hän menetti kehonsa toimintakyvyn vasemmalta puolelta kokonaan. “Tilanne tuntui toivottomalta, sillä jalassani ja kädessäni ei todettu olevan aktiviteettia juuri lainkaan. Vietin viisi ensimmäistä päivää Oulun yliopistollisessa sairaalassa, minkä jälkeen siirryin Kuusamon terveyskeskukseen. Onnekseni pääsin lähes välittömästi kuuden viikon kuntoutusjaksolle Oulun Verveen”.

Tarja Käsmä pääsi heti kuntoutuksen alkuvaiheessa kokeilemaan Lokomat-kävelyrobottia ja sitä hyödynnettiin kuntoutuksessa lähes päivittäin. Jo parin viikon jälkeen tuloksia oli selvästi nähtävissä. Kuntoutusta jatkettiin vuoropäivin robotilla ja omatoimisella jumpalla. Tarkoituksena oli kuuden viikon Verven kuntoutusjakson jälkeen palata takaisin terveyskeskukseen, mutta Tarjan tilanne oli niin hyvä, että hän pääsi suoraan kotiin.

“Olen iloinen, että pystyn jo kaksi kuukautta aivoverenvuodon saamisen jälkeen kävelemään rollaattorilla itsekseni, vaikka jonkun on vielä hyvä olla tarvittaessa varmistamassa. Koen Lokomat-harjoittelun olleen merkittävässä roolissa kävelykykyni palautumisessa”.

Robotisoidun kävelykuntoutuksen teho perustuu suuriin toistomääriin, joita perinteisellä fysioterapialla on lähes mahdotonta saavuttaa. Kävelyrobotista hyötyvät  mm. aivoverenkiertohäiriö-, aivovamma- ja selkäydinvammakuntoutujat ja siitä on merkittävää apua esimerkiksi kivunhallintaan.

Valitse Kuntoutuspaikkasi

Valitsekuntoutuspaikkasi.fi